Pohjois-Espoon ja Leppävaaran bussilinjasto uudistuu elokuussa

Pohjois-Espoon ja Leppävaaran uusi bussilinjasto astuu voimaan 12. elokuuta.

HSL:n mukaan uusi linjasto parantaa joukkoliikenteen palvelutasoa ja selkeyttää reittejä monin paikoin. Erilaisia kirjainversioita on karsittu, ja linjoja on sijoitettu yhteisille reittiosuuksille tiheän vuorovälin takaamiseksi.

Yksittäisistä linjoista kaikkein tiheimmin liikennöi uusi bussilinja 235 (Elielinaukio – Leppävaara – Jorvi – Espoon keskus), joka kulkee varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan joka päivä, suurimman osan ajasta kymmenen minuutin välein. Linja muuttuu tulevaisuudessa runkolinjaksi 200.

– Uudessa linjastossa paras palvelu on keskitetty niin kutsuttuihin joukkoliikenteen laatukäytäviin. Niille muodostuu kahden tai useamman linjan yhdistelmänä kymmenen minuutin tai tiheämpi vuoroväli. Ennen muuta liikkuminen helpottuu iltaisin ja viikonloppuisin, kerrotaan HSL:n tiedotteessa.

Tällaisia yhteysvälejä muodostuu muun muassa linjaston tärkeimmästä solmukohdasta Leppävaarasta useisiin eri suuntiin.

Kyseessä on ensimmäinen suurempi uudistus Pohjois-Espoon bussilinjastoon sitten Leppävaaran kaupunkijunaradan avaamisen vuonna 2002.

HSL on lisäksi julkaissut uudesta bussilinjastosta kartan, joka on skemaattinen – siis sellainen, jossa kartta perustuu maantieteelliseen todellisuuteen mutta muun muassa linjojen reittejä on suoristettu. Maailman kuuluisin esimerkki skemaattisesta joukkoliikennekartasta on Lontoon metrokartta.

HSL:ssä skemaattista karttaa on käytetty jo aiemmin runkolinjastossa ja raitiolinjastossa.

Pohjois-Espoon kartassa on esitelty yö- ja lähibusseja lukuun ottamatta kaikki Keski- ja Pohjois-Espoossa kulkeva HSL:n joukkoliikenne sekä niiden kaikki pysäkit ja asemat suomen- ja ruotsinkielisine nimineen. Linjaviivojen paksuudella kuvataan linjojen palvelutasoa: mitä paksumpi viiva, sitä tiheämpi liikenne.

JAA