Suomen ensimmäisen Taco Bell -ravintola aukeaa – kasvisruokavalikoimaan satsataan

Suomen ensimmäinen Taco Bell -ravintola avautuu marraskuussa.

Taco Bell -fanien odotus on ohi marraskuussa, kun meksikolaisvaikutteisen pikaruokaketjun Suomen ensimmäinen ravintola avaa ovensa Helsingin Kalevankadulla 9.11. Avajaisia edeltävänä päivänä järjestetään kaikille tacofaneille avoin pre party 8.11.2017.

Taco Bell -ravintolaa on odotettu Suomeen jo pitkään. Kun Restel kesäkuussa 2017 ilmoitti avaavansa Suomen ensimmäisen ravintolan kuluvan vuoden syksyn aikana, kalifornialaislähtöisen ravintolaketjun ystävät ovat odottaneet malttamattomina avajaisuutisia. Odotus palkitaan 9.11.2017 klo 12, jolloin Taco Bell avaa ovensa Helsingin keskustassa, osoitteessa Kalevankatu 2.

Klassikkoannosten lisäksi tarjolla nyhtökaura-annos

Taco Bell -ruokalista pitää sisällään laajan valikoiman brändin klassikkoannoksia, kuten Crunchy Tacon, Quesadillan, Nachos Supremen ja maailmankuulun Crunchwrap Supremen. Suomalaiseen makuun räätälöity annos on Fresh Burrito, jossa pääosaa näyttelevät tuore ja raikas salaatti sekä maistuvat quacamole- ja pico de gallo -kastikkeet. Suomalaisuus on inspiroinut myös ketjun kasvisruokavalikoimaa ja Taco Bellin Suomen-ravintolat ottavat ensimmäisenä valikoimiinsa nyhtökauran, eli tacobelliläisittäin Spicy Pulled Oatsin.

Pre party järjestetään keskiviikkona 8.11.2017 klo 15–20. Samana päivänä kaupungilla kiertää tacorekka, jonka bongaamalla voi saada tacomaisia palkintoja. Pre party on kaikille avoin juhla, jossa saa haukata ensipuraisun Taco Bellin makumaailmasta ja ilakoivasta Live más -elämänfilosofiasta. Juhlien pääesiintyjä on elektropopduo Kauriinmetsästäjät. Lisätietoja pre party -päivän ohjelmasta julkaistaan Taco Bell Suomi -somekanavissa.

Taco Bell -ketju tulee Suomeen rytinällä, sillä Helsingin-ravintolan jälkeen avataan peräti kaksi ravintolaa Espooseen. Leppävaarassa sijaitsevan Sellon Taco Bell avataan 16.11. ja Matinkylän Iso Omenan ravintola 23.11.2017. Molemmat Espoon-ravintolat avataan kello 12.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.