Kesällä poljetaan kaupunkipyörillä myös Espoossa

Kesäkaudella kaupunkipyörillä päästään polkemaan Espoon eteläosissa, Matinkylän ja Olarin alueella. Helsingin viime kesänä aloittanut kaupunkipyöräpalvelu laajentuu tulevana kesänä kolminkertaiseksi. Uusia pyöräilyalueita ovat myös Lauttasaari ja Kalasatama.

Kaikki kaupunkipyöräkauden lunastaneet voivat pyöräillä yhtä lailla Espoossa ja Helsingissä, sillä kyse on samasta järjestelmästä.
”HKL halusi tukea kaupunkipyöräpalvelun laajentumista ja antaa Espoolle mahdollisuuden saada kokemuksia järjestelmästä ennen omaa kilpailutustaan”, sanoo kaupunkipyöräpalvelusta vastaavan HKL:n projekti-insinööri Samuli Mäkinen.

Espoon kaupunkipyöräasemat sijaitsevat kauppakeskus Ison Omenan ympäristössä Matinkylässä ja Olarissa. Eteläisin asema on Nokkalan Venesatama.

”Olemme Espoossa innoissamme kokeilusta, ja toivomme, että asukkaat ottavat sen hyvin vastaan. Kokeilun aikana tulemme keräämään asukkaiden mielipiteitä palvelusta”, kertoo Espoon Liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg.

Espooseen lainataan Helsingin laajennusosasta kymmenen pyöräasemaa ja sata pyörää. Nämä palautuvat Helsinkiin kaudeksi 2018.

”Lainattavien asemien sijainneista monet ovat sellaisia, joita ei muutenkaan olisi tälle kaudelle pystytty rakentamaan suunnitelluille paikalle esimerkiksi tietöiden vuoksi”, kertoo Mäkinen.

Helsingissä kaupunkipyöräpalvelun piiriin saadaan tulevana kesänä useita sellaisia alueita, joille palvelua on asiakaspalautteiden perusteella erityisesti toivottu.

”Esimerkiksi Pasilan alue ja Lauttasaari toistuivat saamissamme asiakaspalautteissa viime kaudella usein. Järjestelmää onkin kehitetty ja laajennettu kaupunkilaisilta saadun palautteiden perusteella”, kertoo Mäkinen.

Uutena ominaisuutena tulevan kauden kaupunkipyöräpalveluun saadaan esimerkiksi mahdollisuus palauttaa pyörä täyden aseman viereen. Ominaisuutta kokeiltiin jo viime kauden lopussa, ja nyt toiminnallisuutta on kehitetty edelleen.

Valmistautuminen uuteen pyöräilykauteen on jo alkanut. Kaupunkipyöräasemia on jo viety paikoilleen kantakaupungin alueella, pyörät tuodaan telineisiin pyöräilykauden alkaessa 2.5. Aikaisella aloituksella varaudutaan palvelun laajenemisen eli uusien asemien rakennustöiden vaatimaan aikaan.

Palveluun rekisteröityminen alkaa huhtikuun puolivälissä. Viime kesänä koko kauden lunastaneiden kausi uusitaan automaattisesti, jos käyttäjä tämän sallii. Tiedoteviesti asiakkaille lähetetään hyvissä ajoin ennen rekisteröitymisen alkamista.

Lisätietoa kaupunkipyöräpalvelusta saa verkkosivulta www.hsl.fi/kaupunkipyörät.

Kauden käynnistyttyä pyöräasemien sijainnit ja pyörien saatavuustiedot löytyvät ajantasaisesti HSL:n Reittioppaasta.

JAA