Hoiva Mehiläinen avaa uusia koteja – tarjolla yksilöllistä palvelua

Mehiläisellä on noin 150 palvelukotia ympäri Suomea, joista yli puolet ovat ikääntyneille. Tänä vuonna on tarkoitus avata yhteensä 15 uutta kotia. Ensimmäinen uusi hoivakoti avataan Espooseen jo kesäkuun aikana. Mistä näissä uusissa hoivakodeissa on oikein kyse?

– Kaikki Mehiläisen kodit on suunniteltu, rakennettu ja sisustettu erityisesti ikäihmisten tarpeita ja viihtyvyyttä silmällä pitäen, Hoiva Mehiläisen myynti- ja markkinointipäällikkö Päivi Luopajärvi aloittaa.

– Mehiläisen kodeissa on tarjolla ympärivuorokautista hoivaa. Ympärivuorokautinen hoiva sisältää aina kaiken asukkaan tarvitseman hoivan ja huolenpidon öin ja päivin, Päivi jatkaa.

Mehiläisen kodeissa on tarjolla myös kevyempään Villa-palveluasumiseen soveltuvia palveluasuntoja, joissa asukas voi asua itsenäistä elämää tarvitsemiensa palvelujen turvin. Villa-palveluasumiseen asukas voi muuttaa jo hyvin kevyellä palvelutarpeella, ja palveluiden määrää voidaan lisätä asukkaan tarpeiden mukaan aina ympärivuorokautiseen hoivaan saakka.

Mehiläisen hoivakodit ovat viihtyisiä. Kuva: Hoiva Mehiläinen.

Konsertteja, eläinkavereita ja ulkoilua

Hoiva Mehiläisessä on kotien esimiesten ja henkilökunnan kanssa määritelty tarkat laatulupaukset. Laatulupaukset ovat: 1. Yksilöllinen hoiva, ohjaus ja tuki 2. Oma viihtyisä koti 3. Maukas ja terveellinen ravinto 4. Yhteisöllisyys ja osallisuus 5. Turvallisuus. Kuinka aiotte pitää huolta, että nämä laatulupaukset täytetään?

– Laatulupausten toteutumista mittaamme jokaisen kodin laatuindeksillä, jossa huomioimme niin asukkaiden, heidän läheisten kuin henkilökunnankin kokemuksen. Kodeissamme ja siellä tehtävässä työssä panostamme vahvasti laatuun sekä ihmisen ainutlaatuiseen ja yksilöllisyyttä kunnioittavaan kohtaamiseen, Päivi kertoo.

Luopajärvi sanoo, että on myös äärimmäisen tärkeää, että Mehiläisen kotien arki on aktiivista ja vireyttä ylläpitävää. Tämä toteutuu muun muassa sillä, että  kotien viikko-ohjelma pitää sisällään esimerkiksi konsertteja, yhteislaulua, eläinkavereita, ulkoilua, jumppaa, leipomista sekä puutarhan hoitoa. Asukas saa itse päättää omista asioistaan.

– Palvelut räätälöidään asukkaalle hänen omista tarpeista lähtien sisältäen esimerkiksi kotipalveluita kuten siivousta ja pyykinpesua, ateriapalveluita tai kotisairaanhoitoa. Ideana on, että hoivatarpeen kasvaessa henkilö voi asua tutussa ympäristössä, Päivi kertoo.

Palveluasunnot vuokrataan suoraan asiakkaille, jolloin asiakkaan kanssa solmitaan vuokra- ja palvelusopimus halutuista palveluista. Miten ikäihmiset voivat hakeutua näihin uusiin hoivakoteihin?

– Ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevat ihmiset voivat hakeutua koteihimme joko kunnan ostopalvelusopimuksen turvin, palvelusetelillä tai itse maksaen. Vapaita paikkoja voi tiedustella suoraan palvelukodista, joiden kaikkien yhteystiedot löytyvät sivulta hoivamehilainen.fi, Päivi kertoo.