Karhuniityntien ja sivukatujen rakentaminen alkaa

Karhuniityntien, Karhunkuopan ja Karhuniitynkujan korjausrakentaminen alkaa Espoon Karhusuolla. Työt vaikuttavat alueella liikkumiseen. Karhusuon koululle suuntautuva jalankulku ja pyöräliikenne ohjataan kiertoreitille.

Karhuniityntie on alueen pääväylä ja päättyvä katu, muut kadut ovat alueen tonttikatuja. Karhuniityntie rajautuu itäpuoleltaan suojeltuun Karhusuonpuroon.

Rakennushanke koskee katujen sekä jalankulku- ja pyöräväylien sekä niiden vesihuollon rakentamista. Työalueeseen kuuluvat myös risteävien ja liittyvien katujen työt. Karhuniityntien ja Karhuniitynkujan liittymä rakennetaan korotettuna.

Bifrostinkuja ja Karhuniityntien kadun alkupää rakennetaan myöhemmin Nupurintien kiertoliittymän rakennustöiden yhteydessä.

Työt alkavat lokakuun alussa 2017. Karhuniitynkuja valmistuu toukokuussa 2018, muut kadut lokakuussa 2018.

Liikenteessä poikkeusjärjestelyjä, koululaisille turvallinen kiertoreitti

Karhuniityntiellä katutila on kapea ja liikennemäärät suuria. Työn aikana kadulla on ajoittain vain yksi ajokaista käytössä. Tästä syystä Karhusuon koululle suuntautuva jalankulku ja pyöräliikenne ohjataan ensisijaisesti Nupurintieltä lähtevän polun kautta sekä Karhusillan kautta. Polulle järjestetään tehostettu talvikunnossapito. Katujen valaistus toimii normaalisti rakentamisen aikana. Suositeltavat reitit on merkitty karttaan.

Koululle meneviä autoilijoita pyydetään varaamaan riittävästi aikaa koulukuljetuksia varten sekä noudattamaan työmaan ohjeita.

Kartassa näkyy suositeltavat kiertotiet.