Espoolainen Outi nappasi historiallisen voiton

Outi Jaakkola voitti ensimmäisenä suomalaisena Cadet Circuit -kilpailun.

Espoossa asuva Outi Jaakkola voitti ensimmäisenä suomalaisena CC-kilpailun. Kyseessä on siis miekkailun alle 17-vuotiaiden avoin Euroopan osakilpailu. Kilpailu järjestettiin Kööpenhaminassa Tanskassa 20. tammikuuta 2018. European Cadet Circuit -kilpailuihin voi osallistua mistä päin maailmaa tahansa ja yleensä tyttöjen kilpailussa on osaanottajia noin 100-230. CC-kilpailun voitto on hieno saavutus, miltä voitto tuntui?

– Voitto tuntui tosi hyvältä ja tärkeältä, koska hyviä sijoituksia on tullut monista isoista kisoista, mutta voitto on puuttunut. Ennen kevään tulevia arvokisoja oli kiva onnistua. Tämä oli viimeinen CC-kilpailuni, koska siirryn ensi kaudella alle 20-vuotiaiden sarjaan. Olen osallistunut CC-kilpailuihin yhteensä 14 kertaa eri puolilla Eurooppaa viimeisen kolmen vuoden aikana. Neljä näistä kilpailuista on järjestetty Espoossa, Outi kertoo.

17-vuotias Jaakkola kertoo harrastaneensa miekkailua noin yhdeksän vuoden ajan. Hänen seuransa on Espoon miekkailijat. Miten päädyit miekkailun pariin?

– Päädyin lajin pariin äitini ehdotuksesta. Hän oli harrastanut miekkailua aiemmin muutaman vuoden ja siksi ehdotti sitä minulle, Outi aloittaa.

Kuva viime vuoden EM-kisoista. Kuva: Markku Terho.

”Epäonnistumisia ei tule pelätä”

Miekkailun lisäksi Jaakkola harrastaa myös salibandya. Outi kertoo, että miekkailu on haastava ja jännittävä laji, joka vaatii hyvää kuntoa, keskittymiskykyä sekä nopeita refleksejä. Mitä muuta lajissa menestyminen vaatii?

– Tällaisessa yksilölajissa on itse vastuussa omista päätöksistään otteluissa ja epäonnistumisia ei tule pelätä. Riskejäkin täytyy ottaa, jos haluaa voittaa, Outi kertoo.

Lajissa Jaakkola pitää eniten sen mukanaan tuomasta jännityksestä, ystävistä sekä tunteesta, joka valtaa kehon, kun hän voittaa ottelun.

Outi myös kertoo, että koko niin sanottu miekkailuyhteisö on rento ja mukava niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Otteluiden aikana ollaan toisen vastustaja, mutta ulkopuolella tämä piirre ei näy lainkaan. Laji kuulostaa monipuoliselta, keille kaikille oikein suosittelisit miekkailua?

– Suosittelisin miekkailun kokeilemista kaikille, sillä kuka tahansa voi ihastua lajiin. Helposti luullaan, että miekkailu on poikien laji, mutta se sopii aivan yhtä hyvin myös tytöille. Treenit vaihtelevat hyvin kevyistä tekniikkatreeneistä raskaampaan fysiikkaan ja jalkatyöhön. Osa treeneistä on vapaata miekkilua, osa harjoituksia, joissa valmentaja antaa tietynlaisen teeman tai muita ohjeita. Valmentajat antavat myös yksityisiä oppitunteja, joissa harjoitellaan erityisesti miekkailutekniikkaa, Outi kuvailee.

Toimittaja Ira Juvonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.