Valomainos- Helsinki on Pohjolan valaistuin kaupunki

Helsinki on Suomen juhlavuoden alussa (5.-9.1. klo 17-22) Pohjolan valaistuin kaupunki. Lux Helsinki tarjoaa ainutlaatuisen valo- ja värimaailman Kauppatorilta Mariankadun kautta Senaatintorille valtioneuvoston ohitse Kruununhakaan. Suurkirkko kierretään ja paluu lähtöruutuun on tuolloin tarjonnut 15 ainutlaatuista valoteosta.

Saksalaista arkkitehti J.L. Engeliä juhlittiin jo vuoden 2016 puolella Jukka Viikilän hankkimalla kirjallisuuden Finlandia-voitolla. Tämänkertainen valaisu on kuitenkin kaikkien aikojen näky. Taiteilijat ovat suurelta osalta kansainvälisiä tähtiä. Heistä esimerkiksi Monica Ruiz Loyola tuo Kansalliskirjaston pihalta nousevan valo-ompelukoneen, josta sinkoavat välkkyvät langat muodostavat pohjan luettavalle tekstille. Teksti on riipaiseva. Se käsittelee naisten heikkoa asemaa Meksikon yhteiskunnassa.

Mukana on myös suomalaisia valotaiteilijoita, joiden töitä on nähtävissä aikaisempien vuosien tapaan myös Vanhankirkon puistossa. Tämän talvisen Helsingin kohokohdan ihailijoiksi toivoisi tulevan paitsi turisteja Helsinki-Vantaa lentokentältä myös elämäänsä iloa hakevia suomalaisia omista maakunnistamme.

Samaan aikaan kun voi kadehtia Tallinnaa sen kasvavasta menestyksestä risteilyalusmarkkinoilla uuden modernin taiteen museonsa ansiosta, Lux Helsinki on kepeä talvinen vastaisku.

* * *

Tasavaltamme hallitus pysyy niukkuuden jakamisessa linjallaan ja Suomen satavuotisen historian juhlimisesta syntyneet kustannukset sälytetään suurimmalta osaltaan kunnille.

Tämä vuoden vuoden alku osoittaa Helsingin kantavan vastuuta tästä elintärkeästä asiastamme ja asemastamme, itsenäisyydestä, muistuttamisessa.

Jo ennen Engelin kaupunginosan valaisemista Helsinki siirsi valtakunnallisen uuden vuoden juhlan vihreitten kymmenen vuotta sinnikkäästi puolustamien ja silti hajoitettujen Töölön kylmien tavaramakasiinien paikalle. Musiikkitalon, Sanoma-talon, Alma-Median pääkonttorin ja uuden rakenteilla olevan mahtavan kirjastotalon välimaastoon on kehitelty kansalaistori ja sille vuoden vaihtumisen juhla, ylipormestari Jussi Pajusen pitkän ja menestyksellisen uran viimeinen.. Vaikka tori palveleekin tämän päivän tarvetta, ei sovi unohtaa, että Vuosaaren satamaan linkitetyssä ratkaisussa, kansalaistoriin äänestettiin kaupunginvaltuustossa kaksi toistaiseksi toteutumatonta ratkaisua.

Alueelle pitää päätöksen mukaan rakentaa Töölönlahdelta lähelle Mannerheimintietä ulottuva kapea kanava pikkusiltoineen. Lisäksi Kaisaniemen kentältä pitäisi nousta rautatien yli kulkeva viherkaista kevyen liikenteen helpottamiseksi ja Linnunlaulun alueen kytkemiseksi nykyistä laajempaan virkistyskäyttöön.

* * *

Nyt on kuitenkin hetki toivottaa kaikille lukijoille ja kaikille muillekin uutta ja entistä valoisampaa vuotta.

MARTTI HUHTAMÄKI

JAA