Teatterikorkeakoulu voitaisiin lomauttaa

Loikkauksia.

Kokoomuksesta kolme poliitikkoa on siirtynyt kesken toimikautensa lääkealan suuryritysten palvelukseen. He eivät ole rikkoneet sääntöjä, mutta silti aiheesta on nostettu suuri häly. Nuorten asiantuntijoiden olisi pitänyt pysyä lestissään ja jäädä odottelemaan seuraavia vaaleja, joissa poliittinen pätkätyö kenties päättyy-

Epäillään, että loikkarit käyttävät nykyisissä tehtävissään hankkimiaan tietoja ja taitoja yksityisen työnantajan hyväksi.

Tietenkin he käyttävät osaamistaan uudessa työsuhteessa palkanmaksajansa hyväksi.

Outo epäily epärehellisyydestä nousee esiin poliittisessa toiminnassa kunnostautuneiden henkilöiden kohdalla. Pääkirjoituksia ja kolumneja kirjoittavat eräissä tapauksissa henkilöt, jotka ovat siirtyneet nykyisiin tehtäviinsä politiikassa tai kilpailevissa lehdissä hankitun kokemuksen perusteella.

Jos esimerkiksi Iltasanomien tähtitoimittaja Rita Tainola siirtyisi vielä ennen eläkeikäänsä tai sen jälkeen johonkin toiseen tiedotusvälineeseen, hänen vuosikymmenten varrella rakentamansa yhteydet satoihin julkisiin henkilöihin Suomessa ja maailmalla pitäisi katkaista. Heidän salaiset puhelinnumeronsa pitäisi ilmeisesti polttaa roviolla.

* * *

Television ohjelmatarjonta noudattelee kummallisen orjallisesti mitä milloinkin muotiin tulevaa muotia ja muottia.

Takavuosina MTV:llä oli omat tekijänsä ja teatterinsa, Yleisradiolla omansa. Nykyään loikitaan kanavalta toiselle ja kaikkein ahkerimmat ja ahneimmat ilmestyvät vielä mainoskatkoillakin. Nykyään ei synny ohjelmia surmanluonneista eikä Kalevalasta. Ohjelmia ostetaan ulkopuolisilta ja ulkomailta samaan aikaan kun monet taitavat tekijät istuvat yhtiöiden kahvitiloissa tumput sorina.

Nyt kun Yleisradion roolia pohditaan veronmaksajien ja kansanedustajien valtuuttamana, on syytä odottaa myös tuloksia ja myös säästöjä, Maailman sijalla 70-80 lymyilevän kansakunnan epäonnistumisia lähetettiin Rio de Janeiroonkin selostamaan ja seuraamaan lentokoneellinen väkeä. Ainoastaan kisojen yleisurheilua maailmalle lähettänyt työryhmä sai palkkansa ja matkarahansa muilta kuin suomalaisilta veronmaksajilta.

Jälkikäteen surkutellaan, että huippu-urheilijamme elävät köyhyysrajan alapuolella. Kimi Räikkönenkö, Valtteri Bottas vai Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen, ainoat todelliset huippu-urheilijamme kymmenien jääkiekkoilijoiden ohella?

* * *

Kallis on myös Yleisradion pysyvä kirjeenvaihtajaverkosto, etenkin kun oikein tiukkoihin paikkoihin joudutaan lähettämään sotakirjeenvaihtajia pikahälytyksellä Helsinki-Vantaa lentokentältä.

Kotimaassa kuvissa suosikkeina pullistelevat myös pyylevä valekauppaneuvos ja huutokauppameklari. Teatterikorkeakoulu voitaisiin tätä menoa lomauttaa muutamaksi vuodeksi.

MARTTI HUHTAMÄKI

JAA