Saunomistauko

Formula-ykkösissä on kuukauden mittainen tauko. Rio de Janeiron kesäolympialaiset ja Kimi Räikkösen häät täyttävät aukon.

Olenkin jo valmiina odottamassa hääparia Firenzessä. Koska kutsukortti on ilmeisesi kadonnut johonkin, joudun ainoastaan toivottamaan onnea tälle uudelle yritykselle näin kirjeitse. Tästä syystä pieni syntymäpäiväseurueemme joutuu tyytymään Firenzen katottoman temppelin sijasta katottomaan stadioniin Veronassa. Siellä soivat Carmenin sävelet.

Olikin virkistävää irtautua Suomen helteestä ja saunasta sekä panna puolipiste jo nautittujen kesätapahtumien ketjuun.  Suomi on kieltämättä kesän maa. Meidänkin kesäisestä tukikohdastamme Pälkäneveden itärannalta sadan kilometrin säteellä erilaisten kesätapahtumien kirjo tarjoaa lähes tuhat teatteria, julkista juhlaa, urheilutapahtumaa ja markkinaa. Eikä tähän laskelmaan mukaan tarvitse lukea edes Helsinkiä, Turkua, Poria, Jyväskylää, Savonlinnaa eikä Kotkaa Pohjois-Suomesta puhumattakaan.

* * *

Nyt kun ensimmäisen kerran 56 kuukauteen makrotaloutemme ja työllisyytemme on saatu loivaan myötämäkeen, myös pienet pyörät pyörivät kiihtyvällä tahdilla. Euroopan vanhin autokanta uudistuu eikä polttoaineidenkaan hinta ole noussut pilviin. Suomen pankkijärjestelmä on selvittänyt eurooppalaiset kuntotestinsä paremmin kuin asiakkaansa.

Täällä Italiassa muutkin kuin pankkien huolet sen sijaan kasvavat. Venepakolaisia uitetaan Afrikasta viikoittain tuhatmäärin. Avuton EU ottaa merimatkasta hengissä selvinneet vieraat jalomielisesti vastaan, vaikka vain pieni osa heistä pakenee todellista hätää. Vaarallisten ja tarpeettomien merimatkojen estäminen jo lähtösatamissa on toistaiseksi epäonnistunut.  Sen sijaan Vanhan testamentin tarinoiden syntyseuduilla erityisesti Aleppo on muodostumassa suurimmaksi hautausmaaksi sitten maailmansotien raaimpien taistelupaikkojen. Onnellisimpia nälkään nääntyvistä aleppolaisista ovatkin he, jotka ovat jo kuolleet.

MARTTI HUHTAMÄKI

JAA