Salonojan varrella

Takavuosien televisiotähti, historian opettaja Arto Tuominen oli rakentamassa espoolaista jääkiekkomenestystä pian kolme vuosikymmentä sitten. Nyt hän tarkkailee komean Metro-areenan katsomossa United-seuran alkua konkurssiin menneen Bluesin jättämissä muistoissa..

Liikemies Jussi Salonojan rahoittama uusi urheiluseura jatkaa uudella nuorekkaalla pohjalla. Suomen paras juniorivalmennus on tuonut Espoon omia nuoria joukkueeseen. Mestis-joukkueen lisäksi miesten koripalloseura Tapiolan Honka ja pienillä kolhuilla selvinnyt salibadyseura Oilers elävät niinikään tuossa uudessa palloilun suurperheessä, jossa myös naisjoukkueilla on huomattava sija.

Matinkylän vaatimattomista puitteista Espoon uskomattoman upeaan urheiluke0skukseen siirtynyt ja Kiekko-Espoona aloittanut Blues sai kyllä taakseen Arton lisäksi kaupungin mahtimiehistä muun muassa vuorineuvos Martin Saarikankaan.
Vastuu siirtyi kuitenkin rikkaalle Jussi Salonojalle, Helsingin Kauppiaitten liha-alalla rikastuneen kauppaneuvos Erkki Salonojan (1917-87) jättämän perinnön turvin. Entisen Helsingin Kaapelitehtaan suurta korttelia hallitseva Erja-kiinteistöt on nykyinen rahasampo, ja etenkin silloin kun nelikulmaisen tontin sisäpihalle nousee kaavailtu pilvenpiirtäjä- Sitä tosin iskelmävirtuoosi Vexi Salmi ja muutamat muut hietalahtelaiset vastustavat.

* * *

Erkki Salonoja ei ollut erityinen urheilumies. Sen kuitenkin muistan, että kerran yhteisellä viikon mittaisella Lapin-retkellä hän ja silloinen SAK:n kommunistinen varapuheenjoihtaja Arvo Hautala ottivat sukset alleen isäntänsä, vakuutusyhtiö Tapiolan ensimmäisen toimitusjohtajan Pertti Paloheimon painostamana. Reitti kulki Saariselällä Aurio-majan toiselta portaalta toiselle (12 metriä) ja Erkki voitti. Hautala kaatui.

* * *

Jussi Salonoja, Erkin Mauri-veljen pojanpoika, on siis palauttamassa espoolaista jääkiekkoilua ja koripalloilua liigatasolle. Nousut on suunniteltu kahden vuoden päähän. Niukkojen tappioiden jälkeen areenan katsomoihin ja ravintolaan kokoontunut uskollinen yleisö sai nauttia jo suuresta voitostakin. Puhtainta suomenkieltä puhuvien keuruulaisten KeuPa kaatui 0-7.

Unitedin joukkuet tarvitsevat kuitenkin paitsi pelaajia ja valmentajia, ja Jussi Salonojan lisäksi myös suuren yleisön tuen.

MARTTI HUHTAMÄKI

JAA