Joulu – ja läheiset – ovella

Terveisiä täältä kiiltävien lahjapapereiden, kissani jahtaamien lahjanarujen ja hupenevan pankkitilin saldon keskeltä. Lahjat on nyt hankittu ja joulua kohti mennään kiireisen syksyn jäljiltä. Kaikessa haipakassa unohtamani salasanat eri järjestelmiin kostautuvat nyt turhautuneina yrityksinä todistaa muun muassa tälle sivulle se, etten ole roskapostirobotti sekä tuhlattuna aikana. Kalenteria järjestelemällä saanen kuitenkin kaiken hoidettua ajallaan ilman, että paniikki iskee, ja monen asian vaatiessa keskittymistä samanaikaisesti on harjaannuttanut minut aivan uuteen rooliin, jossa onnistun sujahtamaan tehtävästä toiseen.

Myös muut asiat ovat vaatineet uudenlaisten roolien omaksumista. Työ erityisluokalla on vaatinut monia yrityksiä, erehdyksiä, psykologisen silmän harjaannuttamista sekä sosiaalisiin tilanteisiin sulautumista. Olen käyttänyt samoja oppeja myös totutellessani ikääntyneiden sukulaisteni uuteen elämäntilanteeseen, joka tapahtuu käytännössä kaikille iäkkäille jossain kohtaa; riippuvaisuus lähipiiristä kasvaa oman toimintakyvyn heikentyessä ja on pohdittava, miten vanhuksille voitaisiin taata mahdollisimman hyvä elämänlaatu.

Toisen asemaan asettuminen on vaatinut toisaalta reippautta, toisaalta nöyrtymistä. On osattava olla sekä kannustava, että olla hössöttämättä liikaa. On muistettava, että autettavan roolin omaksuminen ei sekään ole helppoa; oma tilanne ehkä hävettää, eikä ikääntynyt halua vaivata toisia. Joskus apua on vain rohkeasti annettava, joskus peräännyttävä. Ja joka tilanteessa on muistettava se, että ikääntyneilläkin on aina oma päätösvalta omista asioistaan. Vuosikymmeniä yhdessä eläneitä ei vain voi pakottaa eroamaan toisistaan, vaikka tilanteet olisivat miten erilaisia. Läheisiltä vaaditaan valtavasti kykyä ajatella kutakin eteen tullutta tilannetta erikseen sekä ikääntyneiden itsensä, että heidän lähipiirinsä kannalta. Sukulaisten kanssa neuvotellessa väärinkäsitykset ja riidatkin ovat hyvin yleisiä, jolloin jälleen kerran tarvitaan asettumista toisen asemaan sekä neuvottelukykyä.

Etenkin näin joulunaikaan on hyvä myös yrittää omaksua niiden ihmisten näkökulma, jotka ovat ehkä asunnottomia tai joutuneet turvakotiin väkivaltaisten kotiolosuhteiden tieltä. Miltä se tuntuisi, mikäli kotia ei olisi ollenkaan tai mikäli joutuisit pelkäämään siellä? Ja voidaanko myöskään ihan todella sanoa, että ihminen aiheuttaa itse itselleen sosiaaliset ongelmansa, olivat ne sitten mitä hyvänsä? Miten näitä ihmisiä voisi auttaa?

Toivotan kaikille lukijoille hyvää joulunaikaa. Ensi vuonna taas kohdataan, ja pitäkäähän huolta itsestänne ja läheisistänne!

Iida Rekunen

JAA